Residenssivieras Sade Kahran blogi: Älykäs intuitio matkaa Skogbyhyn

Asta Raamin Älykäs intuitio -kirjassa kerrotaan, miten älykäs intuitio perustuu valtavaan määrään tiedostamatonta ja määrittelemätöntä tietoa. En voi olla ajattelematta, että juuri tämä intuitio ajaa minut myös paikkoihin, joihin en muuten välttämättä hakeutuisi. Toki taustalla voi olla ihan levoton luonnekin, suhteeni asuinpaikkaan on aina hieman ambivalentti, eli tarvitsen vaihtelua. Astumalla omasta tutusta ympäristöstä pystyn irtautumaan omista tutuista ajatuskaavoista. Tarvetta voisi kuvailla myös kaipuuna luontoon, maaseudulle. Pärskähtelevä takkatuli, pauhaava meri ja villi metsä herättää muuten uinuvia aisteja ja muistuttaa meidät pienuudestamme. Meno ja meininki on erilaista. Ja onhan se makuuhuoneen ikkunasta avautuva valoleikki, pihasaunan löyly tai lintujen laulu aurinkoisena sunnuntai aamuna kuin terapiaa sielulle. Toisaalta, kuten Raami äänikirjassaan sanoo: intuition ylianalysointi voi sabotoida sen voimaa. Jätän siis vetovoiman tässä kohtaa sopivasti hämärän peittoon ja tyydytän selittämätöntä kaipuutani epäröimättä.

Olen vieraillut taiteilijapolkuni aikana monessa residenssissä, luku lähenee tässä kohtaa parisen kymmentä. Residenssit ovat olleet hyvin erilaisia, taiteilijayhteisövetoisia ateljeeasunnoista ja kulttuurikeskuksista eristäytyneisiin retriitteihin. Vain kaksi residenssiä on sijoittunut kaupunkiin. Useimmiten intuitioni on vienyt minut maaseudulle, pienpaikkakunnille, kylille tai jopa syrjään luonnon keskelle. Pienessä kylässä itse asuessani hakeuduin poikkeuksellisesti Chicagoon, threewalls -taiteilijavetoiseen residenssiin. Siellä pääsin kokeilemaan valokuvauksen tekniikkoja, joita olisi ollut Suomessa haasteellista toteuttaa. Kotikylässä, tai Fiskarsin ruukissa käynnistin itsekin taiteilijaresidenssiohjelman, kun siellä Fiskars Oy remontoi tarkoitusta varten ison puutalon. Kehitin ja johdin Fiskarsin kansainvälistä taiteilija-ateljeen ohjelmaa vuosina 2006-2012.

Muutin Suomeen Tukholman lähiöstä parikymppisenä ja muutto oli minulle suuri muutos ja sopeutumisen paikka. Tuttu kulttuuri ja kieli jota piti uudestaan opetella, samalla hämmästellen uuden kotimaan homogeenisuutta, Suomi oli niin kovin suomalaista! Suomalaisuus on turvallista ja hienoa monella tapaa, mutta kaipasin aina välillä sitä kulttuurien sekamelskaa ympärilläni, mihin olin tottunut. Kontakti monenlaisen ajattelutavan kanssa, oman kuplan ulkopuolelta on älyllisesti stimuloivaa. Englannin kielessä on käsitteet book-smart ja street-smart. On ihan eri asia osata kaikki maailman pääkaupungit ulkoa kuin toimia tilanteessa, jossa yhteistyökumppanin mielipiteet ovat provosoivia tai vastoin perusarvojasi. Itsestään selvästä tulee yhtäkkiä aktiivinen valinta, kohtaamiset pakottavat ajattelemaan omaa positiota maailmassa. Kulttuuriäly ei kuitenkaan liity pelkästään kansallisuuteen tai valtiorajoja ylittävään vuoropuheluun, kulttuuriälyä voi kehittää ja viljellä myös maamme rajojen sisällä. Globaalilla taidekentällä toimivana olen huomannut, että se todellinen kulttuurillinen haaste ei ole muiden maiden kulttuurit, taiteilijat ovat yllättävän samanlaisia ympäri maailmaa. Todellinen kulttuurihaaste on usein paljon lähempänä, esimerkiksi kaupungin ja maaseudun välillä.

Kun käynnistin Fiskarsin residenssiohjelman ajattelin, että residenssillä tuon maailman kylään. Ystäväni Susku, tai tarkemmin ottaen Susanna Kankare, Skogshyddan-residenssin madafakin creator on ehkä ajatellut jotain saman kaltaista, kun hän on luonut tämän kauniin keitaan metsän reunalle Skogbyn kylään. En voi muuta kuin nostaa hattua tälle isolle unelmalle, jättiprojektin onnistumiselle, jota hän on vuosia tinkimättömästi mutta tehokkaalla maalaisjärjellä työstänyt.